OAJ Etelä-Savon järjestämässä Hyvinvointi kasvatuksessa ja koulutuksessa -keskustelutilaisuudessa kuultiin monipuoliset alustukset Itä-Suomen AVI:lta ja hyvinvointialue Eloisalta.
Puheenvuoroissa nostettiin esiin onnistumisia myös toimintaympäristön haasteita ja oman toiminnan kehittämistarpeita. Kuulimme että toimintaa on kehitetty ja kehitetään jatkossakin.
Myös toiveita päättäjien suuntaan esitettiin, sillä olihan paikalla useampikin kansanedustaja. Esimerkiksi ennaltaehkäisevät palvelut, perheiden tukipalvelut, eri toimijoiden yhteydenpito ja tiedonsiirto, koulutustarpeet, oppilashuollon henkilöstön saatavuus ja pysyvyys sekä valvontaviranomaisen toimivaltarajoitukset nousivat keskusteluissa esiin.
Paikalla yleisössä oli myös Mikkelin kuntapäättäjiä, johtavia virkamiehiä ja opettajia. Kiitos kaikille osallistujille!