OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistyksen syyskokousta vietettiin 25.11.2021 Mikkelissä ravintola Rokkalan Tallissa (https://www.vaiha.fi/rokkala). Kokous oli ns. hybridikokous ja paikanpäälle oli kokoontunut kolmisenkymmentä jäsentä. Etäyhteyden päässä oli tusinan verran jäseniä. Ravintolan seinät ovat yli metrin paksuiset kiviseinät ja hieman jännitimme etäyhteyden toimimista, mutta mitään erityisiä ongelmia ei yhteyksissä esiintynyt.
Paikalle saapuneet jäsenet aloittivat tilaisuuden ruokailulla. Maittavan ruokailun jälkeen oli pari alustusta ennen kokousta.
Ensimmäisen alustuksen piti vakuutusyhtiö Turvan vakuutusedustaja Juhana Mäkilä. Aiheena hänellä oli jäsenten vakuutusturva ja vakuutukset laajemminkin. Ammatillisen koulutuksen ajankohtaisista asioista kertoi sen jälkeen Etelä-Savon ammattiopiston toimitusjohtaja Arja Flinkman omassa alustuksessaan.
Varsinainen syyskokous eteni perinteisen kaavan mukaisesti. Alueyhdistyksen hallituksen valmistelemat toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 vahvistettiin. Jäsenmaksuksi vahvistettiin tuttu prosentti 0,05%. Yhdistykselle valittiin tilintarkastaja sekä toiminnantarkastajat yhdistyksen hallituksen esityksen mukaisesti.
Kokous teki myös henkilövalintoja. Puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta (2022–2023) jatkaa Jorma Flinkman. Hallituksen erovuoroisista jäsenistä osa valittiin uudelleen ja myös uusia jäseniä hallitukseen saatiin. Valituiksi varsinaisiksi jäseniksi vuosille 2022–2023 tulivat Esa Tuupanen (Mli), Arja Karttunen (Sln), mari Surkka (Pmk), Sami Mikkonen (Enonkoski), Mari Järvenmäki (Mli), Tommi Pälli (Sln) ja Sirpa Laukkanen (Juva).
Kiitos kaikille osallistuneille – Työ jatkuu.