Ohita navigaatio
puheenjohtajan nuija

Tiivistelmä hallituksen kokouksesta 23.8.2022

Syksyn ensimmäinen hallituksen kokous pidettiin Teams kokouksena. Elokuisena iltana säästimme näin matka-ajan. Kokousasiat saimme käytyä hyvin läpi myös etäkokouksessa.

Valtuusto- ja toimikuntakuulumisia toivat Petri Lajunen, Miika Lahti ja Mikko Siitonen. Valtuustokuulumisia näin syksyn alussa ei vielä paljon ollut. Mikko kertoi Koulutuspoliittisen toimikunnan jo ehtineen kokoustaa ja yleissivistävien oppilaitosten opettajilla on tavoitteena pitää tapaamiset ennen toimikunnan kokouksia.

Alueasiantuntija Merja Kankaanpää kertoi, että Etelä-Savon opetusalan yhteistyökalenteria on jaettusähköisesti alkukesällä ja elokuussa työnantajien edustajille, esihenkilöille, AVI:in sekä yhdistyksen nettisivuille. Kalenteri on lähtenyt myös yhdistyksille ja toivotaan, että he ottavat sen myös mukaan toimintansa suunnitteluun. Katarina Murto saapuu 18.01.2023 kiertueellaan Mikkeliin. Ohjelmaa suunniteltaessa yhdistetään OAJ Etelä-Savon suunnitelmat kansanedustajaehdokkaiden paneelikeskustelusta sekä ”yhdessä työnantajan kanssa”-teema. MOP päivään panostetaan myös tänä vuonna alueen lehtiin tulevan liitteen muodossa. Tänä vuonna tarkoitus on toteuttaa yhden sivun liite.

Talousasioissa Nina Jussi-Pekka totesi, että Työvaliokunnan, jaostojen ja tiiminkokouksissa on hyvä miettiä tulevia tapahtumia suunniteltaessa jo talousarviota. Todettiin myös, että jäsenmaksupalautukset tulevat yhdistyksiin todella pitkällä viiveellä.

Koulutusjaoksen puheenvuorossa Teija Mustaparta kertoi yhdistysten aktiivien koulutuksesta (2.-3.9.2022) ja NOPE-koulutuksesta (7.-8.10.2022). Tulossa on myös jatkonope-koulutus 4.-5.11.2022 ja työhyvinvointikoulutus 30.9.-1.10.2022. Molemmat Kyyhkylässä Mikkelissä.

Tiedotustiimin puheenvuorossa Mikko Siitonen kertoi, että someaktiivisuutta on käynnistelty kesätauonjälkeen. Nettisivuille on tullut uusia juttuja ja valtuutettujen ja varavaltuutettujen kirjoituksia odotellaan nettisivuille julkaistavaksi. Suunniteltujen tilaisuuksien ajankohtia olisi hyvä saada nettisivujen tapahtumakalenteriin.

Ammattialakohtaisissa asioissa Nina Jussi-Pekka kertoi, että VOL:n edustajien tapaaminen on Tirvassa 30.09.–01.10.2022. Nina Jussi-Pekka ja Piia Kärsämä osallistuvat tilaisuuteen.

Keskusteltiin yhteydenpidosta ja yhteistyöstä alueemme paikallis- ja opettajayhdistysten kanssa. Alueyhdistyksen edustusta yhdistysten syys-, kevät- tai vuosikokouksissa on hyvä lisätä. Yhdistysvierailuja jatketaan nyt pandemian hellitettyä.

Vuosi 2023 tuo muutoksia yhdistyksen toimintaan assistentin jäädessä pois tehtävästä. Puheenjohtaja esitteli kesäkuussa suunniteltuja roolituksia ja tehtäväjakoja. Roolien jakamisen suunnittelua ja kehittelyä jatketaan syksyn aikana. Toimintakalenteria on hyvä suunnitella huolellisesti, jotta toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen sekä yhteistyöhön riittää aikaa ja jokaisen omien vastuualueiden hoitamiseen voimavaroja ja jaksamista. Muutoksia käsitellään hallituksen seminaarissa, joka pidetään Sokos hotelli Vaakunassa Mikkelissä 23.–24.09.2022.

Syksyn aluetoimijapäivät pidetään Helsingissä 11.–12.10.2022. Lisäpäiväksi on varattu 13.10.2022. Puheenjohtaja ja alueasiamies osallistuvat. Educa on toteutumassa 28.–29.01.2023. OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistys osallistuu Educaan ja OAJ-risteilylle.

Talvisalon koulu Savonlinnasta on valittu vuoden kouluksi. Paikallisyhdistyksen ja alueyhdistyksen edustajat on kutsuttu mukaan palkitsemistilaisuuteen 02.09.2022. Puheenjohtaja osallistuu tilaisuuteen. Myönnettiin talvisalon koululle alueyhdistyksen standaari.

Kokouksen lopussa Mari Järvenmäki kertoi tapauksesta, jossa Xamk on irtisanonut opettajan. Tapaus riitautettiin ja käräjäoikeus on todennut irtisanomisen lainvastaiseksi.

Paljon oli taas asioita, mutta saimme kokouksen vietyä läpi kahdessa tunnissa. Kiitos osallistujille.

 

Jorma Flinkman
puheenjohtaja

Tapahtumat

Tapahtuma | 5.10.2022

Maailman Opettajien Päivä

Tapahtuma | 18.10.2022

Työvaliokunan kokous

Tapahtuma | 20.10.2022

Edunvalvontajaoston kokous

Yhdistyksemme

Alueyhdistys toimii OAJ:n paikallisyhdistysten sekä ala- ja oppilaitoskohtaisten jäsenyhdistystensä edunvalvonnan ja koulutuksen tukena. Alueyhdistyksen jäsenyhdistyksissä on yhteensä n. 16 000