Mennyttä, tulevaa ja kiitokset – Ajatuksia puheenjohtajan paikalta

Puheenjohtaja Jorma Flinkman summaa blogitekstissään toimintavuotta 2025. Blogiteksti on Flinkmanin viimeinen yhdistyksen puheenjohtajana.

Vuosi on jälleen päättymässä ja uusi odottaa jo nurkan takana. Tähän aikaan vuodesta monet pysähtyvät miettimään kulunutta vuotta ja siirtyvät ajatukset jo osin tulevaankin.

OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistyksen puheenjohtajan näkökulmasta katsottuna vuosi oli täynnä toimintaa ja tapahtumia tuttuun malliin. Alueyhdistyksen toiminnassa on paljon perinteisiä ja vakiintuneita toimintoja sekä luonnollisesti monia yksittäisiä ja kertaluontoisia tapahtumia. Yhdistystoimintaan liittyvät toki perusasiat kuten erilaiset kokoukset sekä toiminnan suunnittelu ja suunnitelmien toteuttaminen. Kalenteriin tuleekin lähes viikoittain merkintöjä ja sitähän aktiivisen yhdistyksen toiminta onkin. Toteutamme alueellamme OAJ:n tavoitteita ja olemme alueemme jäsenyhdistysten ja koko jäsenistön yhdistäjä.

Vuoden 2025 kevättä väritti erityisesti kuntavaalit, jotka ovat hyvin tärkeät vaalit isolle osalle jäsenistöämme. Kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa on valtaosa jäsenistöstämme. Kevään ja kesän aikana valtuustot aloittivat työnsä. Talouden haasteet ovat isoja ja eroja koulutukseen panostamisesta kunnissa valitettavasti on. Päättäjän osa ei ole helppo. Tulevaisuutta ei voi kuitenkaan kestävästi rakentaa koulutuksesta säästämällä. Vielä toistaisesti Suomea pidetään maana, jonka koulutustaso on hyvä. Näin arvioi mm. luottoluokittaja Moody's ja piti Suomen luottoluokituksen ennallaan valtiontalouden vaikeuksista huolimatta. Kiitos koulutetun työvoimamme, joka painoi vaakakupissa luottoluokitusarviota tehdessä eduksemme.     

Koulutuksen puolesta on ollut helppo puhua, kun sydän on mukana   

OAJ:n toiminnassa menossa on oikea vaalisuma. Työsuojeluvaalit työpaikoilla on syksyn aikana pidetty ja OAJ:n valtuustovaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Aikaa ehdokkailla on tammikuun puoliväliin.  Ensikeväänä ovat vielä kuntasektorilla luottamusedustajien vaalit. Moni jo kokenut toimija on em. vaaleissa mukana. Myös uusia eri rooleista kiinnostuneita ehdokkaita tarvitaan. Jos sinua kiinnostaa, niin tule mukaan ja asetu ehdolle. Mielenkiintoisia ja tärkeitä tehtäviä on tarjolla.

Olen toiminut pian kahdeksan vuotta OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistyksen puheenjohtajana ja siirrän nyt mielelläni puheenjohtajan pestin seuraajalleni Mika Majamäelle. Nämä ovat olleet mielenkiintoisia vuosia. Olen tavannut paljon opettajia ja muita koulutussektorin toimijoita sekä päättäjiä eri tasoilla. Koulutuksen puolesta on ollut helppo puhua, kun sydän on mukana. Kiitos kaikille näistä kohtaamisista.

 

Hyvää joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Jorma Flinkman