Hallituksen kokous 6.5.2026

Alueyhdistyksen hallitus kokoontui vimmeisen kerran kevätkaudella. Kokouksessa tehtiin isoja tärkeitä henkilövalintoja.

Alueyhdistyksen hallitus kokousti viime viikolla. Seuraava kokous onkin sitten kesälomien jälkeen syyskuussa.

Edunvalvonta- ja koulutusjaosto kertoivat menneistä koulutuksista ja suunnitelmista ensi syksyä varten. Tulossa on yhteysopettajakoulutusta, luottamusedustajien ja työsuojeluvaltuutettujen koulutusta samoin kuin hyvinvointikoulutusta jäsenistölle. Nämä siis syys-lokakuussa.

Hallitukselle tuotiin tietoon myös se, että eteläsavolaiset opettajat äänestivät OAJ:n valtuustovaaleissa ahkerasti. Valituiksi tulivat Arja Karttunen Savonlinnasta ja Mika Pirhonen Mikkelistä – onnittelut molemmille! Lisäksi kokoukseen kiiri tieto siitä, että Arja oli valittu OAJ:n hallitukseen kaksivuotiskaudeksi.

OAJ Etelä-Savon pitkäaikainen alueasiantuntija Merja Kankaanpää osallistui viimeistä kertaa yhdistyksen hallituksen kokoukseen. Jätimme puolin ja toisin haikeat jäähyväiset Merjalle ja kiitimme häntä alueelle tehdystä ansiokkaasta työstä.  Aluetoimijoiden töitä toki vielä piisaa kesäkuun puolelle. Hallitus valitsi kokouksessa myös jatkajan Merjalle. Elokuun alussa alueasiantuntijan pestissä aloittaa Jaana Wiksten Mikkelistä – onnea myös Jaanalle!

Toivotan voimia kaikille yhdistyksemme jäsenille kevään ponnisteluihin ja levollista kesälomaa sitten kun sen aika kenenkin kohdalla on!

Terveisin,

Mika Majamäki

Puheenjohtaja