OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistys ry
Etusivu/puheenjohtajan palsta


Palaa etusivulle Etusivulle

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

 
   
PUHEENJOHTAJAN ARKISTO

TAMMIKUU-HEINÄKUU 2011


Jari Toroi

OAJ:n Etelä-Savon alueyhdistys ry:n puheenjohtaja
040 836 4585
jari.toroi@pp.inet.fi
 

Hyvää koulun alkua!

Koulutyö alkoi tänä syksynä varsin laajalla aikahaitarilla. Meillä Joroisissa lukuvuosi aloitettiin ensimmäisten joukossa koko valtakunnassa 10.08.2011, kun viimeisissä kunnissa aloitellaan lukuvuotta vasta elokuun 20. päivän aikoihin, puhumattakaan niistä oppilaitoksista, joissa lukuvuosi alkaa toden teolla vasta syyskuun puolella.

Näin alueyhdistyksen suunnasta katsottuna syksy on monella tapaa tärkeää uusien käytänteiden rakentamisen aikaa. Työvaliokunta kokoontui toimintavuoden suunnitteluun ja valmisteluun Savonlinnan Oraviin jo lauantaina 13.08. ja viitoitti tietä ja laati kalenteripohjaa sekä aikataulutuksia tulevaa varten. Jaokset kokoontuvat elo-syyskuun aikana, jotta niiden laatimat suunnitelmat ja ehdotukset ehtivät työvaliokunnan ja hallituksen käsittelyyn niin, että alueyhdistyksen toimielimien itsensä laatima ensimmäinen varsinainen toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat esiteltävässä kunnossa marraskuun vuosikokouksessa.

Alueyhdistyksen työ saatiin keväällä vauhtiin siten, että kukin toimielin kokoontui ainakin kerran ja tutustuminen toinen toisiinsa pääsi alkuun ja ensimmäisiä asioita nostettiin jo yhteiseen keskusteluun ja valmisteluun. Ensimmäisiä paikallisia sopimuksia on alueyhdistyksen nimissä valmisteltu ja tehtykin. Itse edunvalvontatyö sinällään ei ole muuttunut, mutta toimintaympäristön muutokset sen sijaan ovat tosiasia.

Syksyn puheenaiheita ja päätöksentekoon saatettavia asioita ovat mm. alueasiamiesasian valmistelu ja käytännön toteuttaminen. OAJ:n hallitushan päätti, että useista entisistä OAJ:läisittäin tutuista käytänteistä ja järjestelmistä luovutaan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Mm. kuntakouluttajia ei enää ole, vaan kunkin OAJ:n alueyhdistyksen alueelle nimetään alueasiamies, jonka toimialue ja tehtäväkenttä on huomiota herättävän laaja. Alueasiamiehelle ostetaan aikaa tai hänet palkataan alueella tapahtuvan edunvalvonnan tukemiseen, yhteyksien pitämiseen ja moniin muihin tehtäviin. Alueasiamies muodostaa alueyhdistyksen puheenjohtajan kanssa sen työparin, jonka tehtävänä varsin pitkälle on edustaa OAJ:tä maakunnassamme työparina toimien.

Syksyn suunnitelmiin kuuluu alueyhdistyksen olemassaolosta tiedottaminen omalle jäsenistölle ja toisaalta ulkoisille kumppaneillemme. Jäkimmäisiä ovat lähinnä peruskunnat, kuntayhtymät sekä muut koulutusta järjestävät tahot, kuten esim. Etelä-Savon Koulutus Oy. Lisäksi yhteistyötahoina tai -kumppaneina ovat kansanedustajat, kunnalliset päättäjät, aluehallintoviranomaiset jne. Yhteistyön tekemisen yhtenä perustana on eri osapuolien toisensa tunteminen, joten siitä lähdetään liikkeelle.

Mutta kuten ennenkin, edunvalvontatyön perusta ja selkäranka nojaa edelleen paikallisyhdistysten toimihenkilöiden osaamiseen ja siihen, että yhä löytyy heitä, jotka työtuntejaan laskematta antavat omaa aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseen. Voimia kaikille paikallis- ja jäsenyhdistysten toimihenkilöille, puheenjohtajille, pääluottamus- ja luottamusmiehille, sihteereille, taloudenhoitajille ja kaikille muille keskeisille toimijoille. Voimia ja jaksamista myös kaikille jäsenillemme vaativassa päivittäisessä kasvatus- ja opetustyössä.

Jari Toroi
alueyhdistyksen puheenjohtaja

  Puheenjohtajan arkistoon Puheenjohtajan arkistoon Palaa etusivulle Etusivulle Sivukarttaan Sivukarttaan